Hae tästä blogista

torstai 23. lokakuuta 2014

Syysloman aikaansaannokset

Meillä alkoi syysloma 20.10. ja päätin käyttää viikon loman johonkin hyödylliseen, eli olohuoneeni seinien maalaamiseen. Sain asunnon vuokranantajalta kaikki maalaamiseen tarvittavat välineet, joten työlle ei tullut yhtään kustannuksia omasta pussistani. :)

Lähtökohta
Aikaisemmin huoneen seiniä koristi omasta mielestäni järkyttävän näköinen tapetti, tai ainakaan se ei sovi yhteen olohuoneen sisustuksen kanssa. Tapetissa oli pystysuuntaisia harmaan ja valkoisen sävyisiä raitoja, sekä kiiltäviä hopeisia raitoja. Vaikka tapetin värit olivatkin aika neutraalit, näytti seinä kuitenkin aika kirjavalta, esimerkiksi taulujen kanssa. Tapetillisia seiniä oli siis kolme, (en viitsinyt laittaa viimeisestä seinästä kuvaa, sillä samanlainen tapetti siinäkin oli). Ennen varsinaisen työn aloittamista kiinnitin suojapahvin seinien alle, ettei tulisi sotkua.


Ensimmäinen työ olikin sitten tapettien irroitus. Työhön sain vuokranantajaltani tapetinirroitukseen tarkoitettavaa Tapetinpoisto-ainetta. Raidallinen tapetti lähti seinästä niin hyvin, lastaa apuna käyttäen, että sain revittyä sen irti ilman minkäänlaista ainetta. Alempi tapettikerros oli hankalampi irroittaa ja ajattelin käyttääkkin siihen tätä Tapettipoistoa. Laitoin aineen ohjeiden mukaisesti, eli telalla runsaasti koko tapetin pinnalle. Se oli sotkuista puuhaa. Aine muistutti koostumukseltaan liimaa ja kun sitä piti laittaa runsaasti, lenteli sitä tietenkin telasta päälleni. Tapetinpoistajan levittämisen jälkeen piti odottaa noin tunti, että aine imeytyy, jonka jälkeen aloitin tapettien poistamisen. Noh, eihän se aine ihan toiminutkaan niin kuin piti, ja jouduin käyttämään sumutepulloa ja vettä lastan kanssa, että sain lopulta tapetit irti. Enpähän laittanut enään seuraavaan seinään Tapetinpoisto ainetta.

Tapetit irroitettu ja reiät paikattu
Seuraavaksi imuroin seinässä olevat reiät ja kittasin ne umpeen Remonttitasoitteella. Tasoitettavaa olisi ollut aika paljon, koska alkuperäistä betoniseinää ei oltu tasoitettu ollenkaan, mutta koska vuokranantajani sanoi, että voin tasoittaa vain isoimmat reiät, tein niin. Muutamissa isommissa reissä jouduin tekemään homman kahteen otteeseen, että reiästä tulisi mahdollisimman tasainen.


Ennen seuraavaa työvaihetta suojasin kaikki pistorasiat ja jalkalistat. Tämän jälkeen alkoi pohjamaalin maalaus. Pohjamaalia piti laittaa kaksi kerrosta, sillä alkuperäistä betoniseinää ei oltu myöskään pohjamaalattu. Eli jotta pintamaali ''pysyisi'' ja peittäisi mahdollisimman hyvin, on pohjan oltava hyvä. Käytin maalatessa telaa ja pensseliä. Käytin pensseliä tarkkuutta vaativissa kohdissa kuten katon raja, sekä ahtaissa paikoissa, kuten pistorasioisen vierustat. En suojannut katonrajaa pohjamaalia laittaessa, sillä katon värisävy oli lähes sama, kuin pohjamaalin. Odotin noin tunnin, että aikaisempi maalikerros kuivuu ja maalasin sen jälkeen toisen kerroksen.

Pohjamaalit vedetty
Pohjamaalin kuivuttua, aloitin pintamaalin laiton. Suunnittelin seinät niin, että pitkälle takaseinälle tulisi korosteväriksi harmaa maali, ja muut seinät tulisivat valkoisella. Maalaus meni muuten samalla tavalla kuin pohjamaalin maalaus, mutta harmaata väriä laittaessa, käytin katonrajassa ja seinien kulmassa maalirajaajaa. Valkoisen pintamaalin kanssa riitti yksi huolellisesti tehty kerros, mutta harmaata maalia joutui laittamaan kaksi kerrosta, ettei pohjamaali paistanut harmaan värin läpi.

Heh.
Lopputulos
Lopputulosta vielä toisesta kulmasta

Työurakka sujui hyvin, ja koko olohuoneen seinien tapetin irroittamiseen ja maalaamiseen meni aikaa kolmisen päivää. Anteeksi kuvien huonolaatuisuudesta, mutta ajatus varmaankin tulee hyvin esille. Olen itse ainakin tyytyväinen lopputulokseen :). Nyt vain huonekalut takaisin paikoilleen ja fiilistelemään uutta olohuonetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti