Hae tästä blogista

tiistai 16. syyskuuta 2014

Epäselvyyksiä

Meille on otettu käyttöön nyt ilmeisesti uusi opetusohjelma, joka antaa opiskelijoille enemmän vapautta suunnitella itse opiskeluaan ja jossa opettajien ja oppilaiden välinen keskustelu ja asioiden pohtiminen on tärkeää. Tämä kuulosti aluksi hyvältä idealta muuttaa opetusta, mutta tämän hetkinen toteutus ei kuitenkaan ole niin hyvä. Opetusohjelmasta on koitunut minulle, ja keskustellessani muiden luokkani oppilaiden kanssa heillekkin, suurta hämmennystä. Tämän uuden opetusohjelman mukaan on etenkin käsitelty Projekti -tehtäväämme. 

Aloitimme Projekti- tehtävän käsittelyn tunnilla, jolloin itse ainakin ajattelin saavani käsityksen siitä, mikä tämä Projekti oikein on. Tunnilla kuitenkin aloitettiin vain toitottamaan sitä, kuinka meidän on itse ideoitava Projektin sisältöä. Tehtävän ideointi itse ei kuulostanut hullummalta ajatukselta, mutta tämä tuntuu aika mahdottomalta tehtävältä kun ei tiedä mistään mitään. Eihän taloakaan voi rakentaa niin, että kootaan työporukka kasaan ja aloitetaan rakentaminen. Kyllä jollakin pitää olla tieto siitä, mitä rakennetaan, mitä lopputuloksen täytyy sisältää ja mitä sääntöjä on noudatettava. Kun oppilaat yrittivät kysyä tunnilla, mikä projektin idea on ja mitä konkreettisesti teemme vastauksena tuli, että ''sitähän me tässä pohdimme''. Miten oppilaat voivat pohtia jotain, jos he eivät tiedä mitä pohtia tai mihin asia edes liittyy? ''No tähän projektiin''. Mutta MIKÄ TÄMÄ PROJEKTI ON JA MITÄ ME SIINNÄ TEEMME? ''Sitähän me tässä pohditaan''. Tämä on informaatio, jonka saimme Projektista. Minulla, ja kysyessäni apua muilta oppilailta, ei heilläkään ole hönkäsen poläystä siitä, mitä Projekti- tehtävämme oikein kokonaisuudessa tarkoittaa ja sisältää.  Oletan, että tämä opettajien tyyli ''opettaa'', johtuu ainakin osittain uudesta opetustyylistä, ja siksi hieman kritisoinkin sitä. 

Minulle tällähetkellä Projektin sisällön tietämättömyys aiheuttaa hieman turhautuneisuutta. Haluaisin kysymyksen kahteen yksinkertaiseen kysymykseen, mitkä ovat mielestäni edellytykset sille, että oppilaat voivat lähteä itse ideoimaan Projektia.

1. Mikä on Projektin tarkoitus oppimisen kannalta?
2. Mitä Projekti sisältää/ pitää tulla sisältämään?

Olen itse jälkeenpäin tehnyt päätelmän, että Projekti- tehtävämme tarkoitus on sisällyttää erilaisia rakennusinsinööri opiskelulle tärkeitä työmenetelmiä ja tapoja, mutta tämä on vain omaa päättelyäni. Vaikka vähän nyt vit******** koko Projekti, niin toivon että se tästä lähtee vielä selkiytymään! :)


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti